Pari kuvaa Tukholmasta
Jatkoin alkuviikosta Tukholmassa samaa periaatetta kuin aluksi Helsingissä. Eli kuvailin kaikkea mitä tuli vastaan. Ihmisiä, portaita, kauppoja ja vaikka nakkikiskoja. Tämäkin oli mielenkiintoinen päivä. Tuli katseltua Tukholmaa hiukan erilaisilla silmillä.

Vaikka yrittäisi katsella uudella tavalla, niin sitä tulee kuvattua niitä vakiokohteita. Niitä joista voi toivoa saavansa helpolla kuvan. Yksi tuollainen helppo paikka on Gamla Stanissa oleva Norra Bankogränd. Siitä saa käytännössä lähes aina peruskivan kuvan. Aivan samalla tavalla kuin muistakin alueen kapeista kaduista.

Ajattelin kuvata hiukan muutakin kuin pelkkää Gamla Stania eli kävelin ajankulukseni keskustaan ja sieltä remontissa olevalle Tukholman pääkirjastolle. Kirjastolta kävelin Karla vägenin kautta takaisin keskustaan. Mukava pieni lenkki. Matkalla kuvailin kaikennäköistä mitä osui eteen.

Leppoisaa ja rauhallista kävelyä. Kuvien räpsimistä, ihmisten ja ympäristön katselua. Matkalle osui mm. kiva määrä nakki- ja muita kioskeja. Niitä arkisia kuvia eli sellaisia vanhan ajan turistikuvia.

Ja kun ei ottanut sitä kuvaamista niin vakavissaan, niin raaski kokeilla mm. vastavalokuvia ja paljon muutakin.

Mukava kävelypäivä. Erityisesti kun unohti sen, että kuvien pitää olla teräviä ja oikein valotettuja. Kuvasi vaan kaikkea pientä ja pohti näkemäänsä. Jätti sen hyvän kuvan yrittämisen väliin ja leikki turistia. Sellaista joka räpsii muistikuvia ja katselee niitä kotona.

Mukava leppoisa kamerankävelytyspäivä. Ja kun kuvasi filmille, niin tuli enemmän tarkkailtua ympäristö ja vähemmän räpsittyä kuvia.
Tälläistä kuvaamista tänään, Kari…